PDF-tiedostotoimintakertomus 2008 (330 kB)
SAL:n toimintakertomus vuodelta 2008

SAL-lomat ry

Mikä on SAL?

Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestö SAL r.y. on perustettu vuonna 1974 SAK:n toimesta. Niinpä SAL:n jäsenkuntaan kuuluvat kaikki SAK:n jäsenliitot ja muutama muu, yhteensä 27 ammattiliittoa.

Henkilöjäseniä SAL:n jäsenliitoissa on yli miljoona. SAL on yleishyödyllinen sosiaali- ja terveysalan järjestö, jonka tarkoituksena on toimia erityisesti ammattiyhdistysliikkeen piirissä yleisen kansanterveyden edistämiseksi.

Tarkoitustaan SAL on voinut toteuttaa raha-automaattiavustusten turvin.

SAL:n säännöissä korostetaan järjestön tehtäviin kuuluvan kansan laajoille piireille tarkoitettujen lomanviettomahdollisuuksien kehittämistä. Käytännössä tämä toteutuu sosiaalisen lomatoiminnan ja kuntoremonttitoiminnan muodossa. Lomatehtävän ohella painottuvat voimakkaasti työkykyä ylläpitävään toimintaan osallistuminen sekä kehittämisprojektit, joilla SAL etsii uusia ulottuvuuksia ehkäisevälle sosiaali- ja terveyspolitiikalle.

Sääntömääräisiä tehtäviä ovat myös SAL:n jatkuva pyrkimys jakaa tietoa lomanvietto- ja kuntoilumahdollisuuksista sekä niiden terveysvaikutuksista, kehittää ulkoilu- ja liikuntamahdollisuuksia sekä harjoittaa näihin tehtäviin liittyvää tiedotus- ja julkaisutoimintaa.

SAL harjoittaa laajaa valtakunnallista yhteistyötä palkansaajajärjestöjen, lukuisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen, liikuntajärjestöjen sekä keskeisten kotimaisten kuntoutuslaitosten, terveyskylpylöiden ja liikuntakeskusten kanssa.

Työkykyä ylläpitävän toiminnan laajentuessa SAL:n yhteistyö eri alojen työnantajien ja niiden työterveyshuoltojen ja työsuojelun kanssa on nopeasti lisääntynyt. SAL on jäsenenä sekä Raha-automaattiyhdistyksessä että Sosiaali- ja terveysjärjestöjen Yhteistyöyhdistys YTY ry:ssä. Palkansaajayhteistyötä varten SAL on perustanut Palkansaajakeskusjärjestöjen Yhteistyö -nimisen epävirallisen elimen yhdessä Akavan ja STTK:n lomajärjestöjen kanssa.

Loma on hyväksi ihmiselle

Loma virkistää ja auttaa jaksamaan. Ilman lomaa olisimme kaikki paljon heikommassa kunnossa. SAL:n perinteisenä sääntömääräisenä tehtävänä on luoda edullisia mahdollisuuksia laadukkaiden lomien viettoon erityisesti ammattiyhdistysliikkeen piirissä.